Riittävän hyvä joulu

Riittävän hyvä joulu

Riittävän hyvä joulu. ❤️ Olen pyörittänyt tätä ajatusta viime aikoina mielessäni paljonkin. Mikä on riittävän hyvä joulu ja kuka sen määrittää? Voisiko riittävästi olla se, mikä sillä hetkellä kunakin jouluna tuntuu hyvältä vai täytyykö joulun olla joka vuosi samanlainen, tietyn perinteen mukainen, jotta se voi tuntua oikealta joululta? Entä mistä ne perinteet, jotka jouluun kuuluvat ovat lähtöisin? Tulevatko ne paineena suvusta ajatuksella, meillä on aina tehty näin, vai ehkä television ja lehtien silotelluista jouluasetelmista, jossa kaikki on täydellistä ja jollaisen joulun haluaisin itsellenikin?

Mutta entä jos joka joulu pusken itseni noiden vaatimusten takia aivan äärirajoilleni, puunatessani, leipoessani, kirjoittaessani joulukortteja iltamyöhään sukulaisille tai askarrellen itse tehtyjä joulukortteja oppilailleni ja työkavereilleni, koska kollegatkin tekevät niin. Suoritanko tällöin myös joulun? Yritänkö toteuttaa jotakin ulkoapäin tai itse asettamaani ideaalia, siitä huolimatta, että omat voimavarani eivät siihen riitä vai uskallanko elää oman näköiseni omille voimavaroilleni tässä hetkessä riittävän hyvän joulun? Kysyä riittääkö? Tarvitseeko? Tukeeko tämä minun ja läheisteni hyvinvointia?

Itse tunnistan itsessäni tämän suorittajan ja myönnän suorittaneeni myös monia jouluja. Uupumisen myötä olen joutunut kuitenkin tarkastelemaan omaa näkemystäni siitä, mikä on riittävän hyvä joulu minulle ja minun perheelleni, ja mistä omista ja ehkä ulkoakin päin tulleista vaatimuksista olen ollut valmis luopumaan oman hyvinvointini vuoksi. Muistan joulun, jolloin olimme viettämässä joulua mummolassa, kun en jaksanut laittaa joulua kotiin. Ja vaikka joulu mummolassa oli mukava, jälkeen päin olen miettinyt, että olisiko kotiinkin tullut riittävän hyvä joulu, jos olisin jo silloin jäänyt miettimään, mistä perinteistä olisin voinut luopua ja mikä on riittävästi ja tarpeeksi tässä hetkessä.

Olen vuosien varrella luopunut monesta kotoa tulleesta perinteestä, koska olen todennut, että ne eivät ole osa minua ja meidän joulua. En leivo juurikaan, piparitaikinaa ja piparin tuoksua täytyy jossain vaiheessa olla, mutta muista joululeivonnaisista meillä ei niin piitata. Siivoan sen mitä jaksan ja olen jo vuosia jättänyt joulukortit lähettämättä, koska tajusin, että tein sen joka vuosi viimeisenä mahdollisena iltana väsyneenä ja kiukkuisena stressikertoimiani kasvattaen. Nykyään teen sen jo jopa hyvällä omalla tunnollakin ja toivotan läheisilleni hyvää joulua muilla tavoilla. Viime jouluna luovuin myös omasta vaatimuksestani saada kotiin oikea, aito kuusi, jonka kokoaminen ja purkaminen aiheutti vain aina eripuraa. Muovikuusta en toki vieläkään huolinut, mutta koristelimme tyttäreni kanssa olohuoneen pöydälle pienen sievän huonekuusen, joka oli aivan valloittava.

Tästä huolimatta, sanoi tyttäreni muutama viikko sitten minulle, että voitaisiinko äiti hössöttää joulua tänä vuonna vähän vähemmän. Tämän lausahduksen haastamana, jäin uudestaan miettimään, mikä joulussa on oikeasti minulle ja perheelleni tärkeää ja missä kohtaa viime jouluna sitten kuitenkin haksahdin ehkä suorittamaan joulua? Mikä on tänä vuonna riittävän hyvä joulu? Voisinko kysyä sitä itseltäni ja perheeltäni ennen kuin alan touhottamaan? Voisimmeko viettää tänä vuonna juuri meidän näköisemme riittävän hyvän joulun vuodelle 2021?

Haastan sinut mukaan miettimään omalta kohdaltasi, mikä on riittävän hyvä joulu sinulle tänä vuonna. Tarvitseeko joulun joka vuosi olla samanlainen vai voisiko omista vaatimuksista joustaa omien voimavarojen ja fiiliksen mukaan? Voi olla, että olet viimeisen päälle jouluihminen ja nautit, kun saat laittaa kaiken viimeisen päälle. Ja jos näin on, anna ihmeessä palaa, mutta tunne rajasi, että et polta itseäsi loppuun. Mutta jos koet, että vaatimukset tulevat ulkoapäin tai omat voimavarasi tai rahasi ovat nyt vähissä, ole armollinen itsellesi ja pysähdy hetkeksi miettimään, millainen on riittävän hyvä joulu sinulle juuri nyt. Muista että riittävän hyvä joulu, on juuri sellainen, johon sinulla nyt on voimavaroja. Joulun tunteen voi saada aikaan hyvin pienellä, mutta se voi olla myös päätös, että tänä vuonna et juhli joulua lainkaan ja sekin riittää.

Teeman ympäriltä päätin järjestää myös hyvinvoinnin illan: Lempeydellä kohti riittävän hyvää joulua. Ilta järjestetään Mielen Hetken tiloissa Kauppakatu 28, 5. kerroksessa 21.12. klo 17.30-19.30. Ilta on tarkoitettu kaikille lempeyttä omia itseään kohtaan näin joulun alla kaipaaville, olit sitten uupunut, uupumuksesta toipunut tai muuten vain näin joulun alla oman jaksamisen, omien tai ulkopuolisten vaatimusten kanssa tasapainoileva. Illassa teemme lempeitä läsnäoloharjoitteita, jaamme kokemuksia ja ajatuksia siitä, mikä on riittävän hyvä joulu ja kuinka voimme lempeydellä kohdata oman riittämättömyyden kokemuksemme ulkoisten vaatimusten tai omien toiveidemme ristitulessa ja viettää siitä huolimatta riittävän hyvää joulua.

Illan hinta on 29€, sisältäen harjoitusten ja keskustelun lisäksi lämmintä glögiä ja purtavaa. Iltaan mahtuu mukaan 4 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumiset tekstarilla 050-4137080.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Related Posts